|
Yhdistyksen synnytysaltaat
Vesialtaat, yhdistyksemme turkoosit jalokivet
Aktiivinen synnytys ry:n toimintamuodoista tärkeimpiä on synnytysaltaiden vuokrauspalvelu. Monet jäsenemme tutustuvat altaisiin ensi töikseen yhdistykseen liittyessään, toiset taas eivät ole koskaan nähneet altaista muuta kuin maininnan jäsenlehden takakannessa. Nyt on altaiden vuoro esittäytyä!
Neitsytmatka Tammisaaressa
Ajatus synnytysaltaan hankkimisesta sarasti vuonna 1991 Huominen Syntymä- seminaarissa, missä englantilainen aktiivisen synnytyksen pioneeri Janet Balaskas luennoi vesialtaan myönteisistä vaikutuksista synnytykseen. Janetin sanat nostivat kuulijakunnan joukossa istuvan Tuula-Maria Ahosen haaveet lentoon, ja hän kuiskasi leikillään vieressään istuvalle Anne-Maj Suloselle haluavansa vesialtaan omaankin synnytykseensä. Anne-Maj toimi siihen aikaan Aktiivinen Synnytys ry:n puheenjohtajana, ja heti konferenssista palattuaan tilasi altaan Lontoon Active Birth Centrestä. Rahoitus oli vasta suunnitteilla, mutta pankkilaina järjestyi, ja Kätilöliittokin tuki hanketta. Niinpä keväällä Suomeen saapui ensimmäinen vesisynnytykseen suunniteltu allas, ja Tuula-Maria sai käyttää allasta sen "neitsytmatkalla" Länsi-Uudenmaan aluesairaalassa Tammisaaressa, jonne Tuula-Marian synnytyksen innoittamina pikimmiten tilattiin omakin allas.
Soikea allas tykötarpeineen
Tämä ensimmäinen allas on soikea ja noin 80 cm korkuinen. Allas on 170 cm pitkä ja 120 cm leveä ja vettä siihen mahtuu 700 litraa. Seinät kootaan neljästä lasikuitupaneelista, jotka kiinnitetään siipimuttereilla, ja seinien ylle levitetään paksu muovi, joka muodostaa myös altaan pohjan. Englannissa allas vuorataan jokaista käyttäjää varten uudella vaaleansinisellä suojamuovilla. Valmiit suojamuovit maksavat £ 30 (lähes 300 mk) + lähetyskulut Englannista, joten kertakäyttötavaraksi ne ovat meikäläisille turhaa ylellisyyttä. Hygieniasta ei kuitenkaan tarvitse tinkiä, sillä suomalaiset synnyttäjät hankkivat kukin itse puhtaan rakennusmuovin, jolla sininen suojus päällystetään. Läpinäkyvää rakennusmuovia saa muutamalla kympillä rautakaupasta. Kotimainen muovi on elintarvikkeissakin käytettyä, eikä siitä liukene veteen haitallisia aineita. Tarvittava pala on 4X4 m ja muovin paksuus 0,09mm. Koottuna allas mahtuu kahteen matkalaukkuun. Laukuissa on lisäksi selkeät kokoamis- ja käyttöohjeet sekä altaankäyttäjien päiväkirja, jossa synnyttäjät kertovat kokemuksiaan. Lisäksi matkassa on täyttöletku liittimineen sekä tyhjennysletku ja -pumppu.
Pikkusisko-allas
Parissa vuodessa allas ehti kiertää useilla paikkakunnilla ja alkoi olla jo niin suosittu, että oli aika hankkia sisarallas. Vuonna 1993 Helsingin kesäyliopisto järjesti Aktiivi- ja vesisynnytys- seminaarin, jossa oli luennoitsijana jälleen Janet Balaskas. Janetilla oli mukanaan näppärä uusi allas, jonka Patricia Siljama ehdotti hankittavaksi heti yhdistykselle. Janet ehti kuitenkin jo luvata altaan lahjoitukseksi Viroon, minne se tulikin kipeään tarpeeseen. Päätös uudesta altaasta oli kuitenkin tehty, ja se tilattiin Active Birth Centrestä. Tämä allas on kahdeksankulmainen (siis lähes pyöreä) ja kootaan tukevien alumiiniputkien varaan pingotetusta paksusta muovista. Vaikka altaassa ei mahdu kellumaan aivan pitkin pituuttaan, saa siinä kuitenkin hyviä konttaus-, kyykistely- ja nojailuasentoja. Kahdeksankulmaisen altaan etu on sen nopea ja helppo pystytys – tässä mallissa ei tarvita edes siipimuttereita. Altaan suojamuovi on kauniin laguunin sininen, ja myös tämä malli vuorataan rakennusmuovilla. Kantolaukussa on samat varusteet kuin soikeassa altaassakin.
Vuokrausjärjestelyt
Altaiden vuokrauksen hoitaa Patricia Siljama Helsingissä. Allas kannattaa varata hyvissä ajoin, jopa aivan raskauden alussa. On silti hyvä soitella lasketun ajan lähestyessä ja varmistaa, että osoite on varmasti listalla. Altaan vuokra on jäseniltä 200,- ja muilta 280,- Rahdin maksaa yleensä aina tuleva käyttäjä, mutta perheet voivat sopia lähetysjunailut keskenäänkin. Vuokra-aika on liukuva, sillä vauvat eivät yleensä synny täsmälleen raskauskalenterin osoittamalla viivalla. Nyrkkisääntö on, että altaan saa kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ja sen saa pitää kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeenkin, jos vauva on "myöhäisherännäinen". Synnytyksen jälkeen letkut ja pumppu puhdistetaan ja allas lähetetään seuraavalle käyttäjälle. Altaiden mahdollisista puutteista tai kunnon heikkenemisestä täytyy ilmoittaa heti Patricialle, jotta tilanne voidaan korjata. Jokaisen käyttäjän tulisi luonnollisesti jättää allas käsistään siinä kunnossa, jossa itse haluaisi sen vastaanottaa.
Joustavuutta ja pelimannihenkeä!
Samalla paikkakunnalla saattaa olla naisia, jotka kuulevat vesialtaasta vasta, kun joku tutun tuttu on käyttänyt allasta. Altaan vuokra on tietenkin aina maksettava, vaikka saisi altaan käyttöönsä kahden varaajan välissäkin, jotta yhdistyksellä olisi varaa myös altaiden huoltoon ja varaosien hankintaan. Joskus syntyy kiusallisia tilanteita, kun allas jää pyörimään tuttavalta toiselle jollekin paikkakunnalle, ja samaan aikaan toisaalla kärsimätön mamma tuskailee, kun allasta ei kuulu. Altaan varanneella on tietysti oikeus saada allas itselleen ajoissa, mutta vuokra-ajasta voi joustaakin toisten hyväksi, jos oma vauva ei vielä osoita mitään merkkejä syntymäaikeistaan. Olisi kohteliasta lähettää allas aina ripeästi eteenpäin ja huolehtia tiedon kulusta, jotta altaan seuraava varaaja tietää aina, missä allas kulloinkin on. Usein vesi on äideille niin voimakkaiden haaveiden kohde, että altaan viipyminen saa äidin epätoivon partaalle. Raskauden loppusuoralla unettomuus ja tukala olo kärjistää tilannetta joskus suhteettomiin saakka. Olisi muistettava, että vesi on vain yksi tapa tehdä synnytys miellyttäväksi, ei ainoa. Kannattaa pitää mieli avoimena yllätyksille eihän vettä voi aina käyttää lääketieteellisistäkään syistä, vaikka allas nököttäisi aivan nenän alla. Altaan saapumisesta sopiessa ja soitellessa on kuitenkin mahdollista jakaa kokemuksia toisen vesipetoäidin kanssa ja rohkaista toinen toistaan. Hyvällä tahdolla ja sisarushengellä mahdollisimman moni voi nauttia veden pehmeästä helpotuksesta. Patricia on aloittanut keräyksen kolmatta allasta varten. Tilin numero on PSP 800010 - 70630604 ja lahjoitukset ovat enemmän kuin tervetulleita!
Hanna Hirvonen
hanna.hirvonen@nic.fi
|