Perhetapahtuma on perheen tapahtuma

Pimeänä tammikuun iltapäivänä puhelin soi. Epävarma naisääni esittelee itsensä. Nainen kertoo odottavansa toista lastaan, mutta ajatus sairaalaan menosta pelottaa. Neuvolassa kysymys kotisynnytyksestä oli teilattu täysin. Nainen oli jostain kuullut minun synnyttäneen kotona. "Miten ihmeessä sait kotisynnytyksesi järjestymään, eikö sinua yritetty nitistää?"

Yritän auttaa kertomalla alueen kotiloiden - eli kotikätilöiden yhteystietoja ja annan joitain ehdotuksia valmisteluihin. Haluaisin rohkaista, mutta tuntuu kuin valmistelisin häntä mahdottomaan. Kiltti, nöyrä nainen tuskin pärjää koneiston hampaita vastaan. Huomaan ajattelevani, että tämä nainen pitäisi puhaltaa täyteen taistelutahtoa ja vimmaa, jotta hän pärjäisi. Miten ikävää! Onko naisen noustava rentoutuskasetti hampaissaan barrikadeille riehumaan, vaikka oma persoonallisuus olisi valovuosien päässä tiikeriäidin energiasta? Eikö synnyttäjä voi toteuttaa toiveitaan omana itsenään?

Tästä pitäisi kirjoittaa jonnekin, puhisen ja istahdan päätteelle. Käyn ensin läpi sähköpostini. Tuntematon nainen Hollannista on ottanut minuun yhteyttä. Hän valmistautuu synnytykseen uudessa kotimaassaan, missä kotisynnytys ei ole poikkeus vaan sääntö. Onnentyttö, ajattelen ensin, mutta luen sitten eteenpäin:

"...En ole itse valinnut kotisynnytystä, vaan tunnen, että minut pakotetaan siihen. Kauhuani ei yhtään lievitä kieliongelmat ja kätilöiden vähättelevä suhtautuminen pelkoihini. Kysymykseni kivunlievityksestä on kuitattu naurulla ja kommentilla: 'Voi, toinen lapsi tulee niin äkkiä, ettet ehdi edes huomata, kun se on jo syntynyt.' Voitko antaa joitakin vinkkejä, miten voisin valmentautua kotisynnytykseen? Minulla on tunne, että meidät on jätetty oman onnemme nojaan."

Illan vaihtuessa hyytävän kylmäksi yöksi kyhäänkin kirjettä, jossa otan kantaa, miten tällä synnyttäjällä tulisi olla oikeus valita sairaala, mikäli hän tuntee sen turvallisimmaksi ja sopivimmaksi paikaksi synnyttää. Kysymys ei olekaan jonkin synnytyspaikan paremmuudesta toiseen nähden. Perheiden tulisi saada päättää itse ilman pakkoa ja painostusta, missä ja miten ottaa vastaan vauvansa - kotona, synnytyskodissa, pienessä aluesairaalassa tai suuressa laitoksessa.

Synnytyspaikan valinnanvapaus ei ole uusi ajatus. Jo vuonna 1985 Maailman Terveysjärjestö WHO julkaisi suosituksen, jonka mukaan naisilla tulisi olla keskeinen osuus oman synnytyksen aikaisen hoitonsa suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. (Joint Interregional Conference on Appropriate Technology for Birth. Fortaleza, Brasilia 1985) Euroopan Parlamentti on niin ikään vuonna 1988 antanut suosituksia koskien naisen oikeuksia synnytyksessä. Suositusten mukaan naisen tulisi vapaasti voida valita synnytyssairaalansa ja myös mahdollisuus halutessaan synnyttää kotona.

Suomessa synnytyssairaalat määräytyvät sairaanhoitopiirien mukaan, ja kotisynnytysten järjestely ja kustannukset ovat kokonaan perheillä. Aktiivinen synnytys ry luovutti sosiaali- ja terveysministerille 2500 nimeä sisältäneen kansalaisadressin synnytyspaikan valinnanvapauden puolesta tammikuussa 1997. Adressin vastaanotto oli periaatteessa myönteinen. Sosiaali- ja terveysministeriöllä ei ole mitään synnytyspaikan valinnanvapautta vastaan, mutta päätösvalta on kunnilla. Kuntien suhtautumisesta synnytysympäristöön kuitenkin kertoo synnytysten jatkuva keskittäminen yhä suurempiin laitoksiin. Kun synnyttäjiltä evätään pääsy jopa oman sairaanhoitopiirin pieniin synnytysyksiköihin, nämä - usein edistykselliset ja inhimilliset - sairaalat jäävät kannattamattomina lakkautettaviksi. Taloudellisten syiden lisäksi lakkautuspäätöksissä vedotaan helposti turvallisuuteen. Suuren keskussairaalan liukuhihnamainen tehokkuus ja henkilökunnan äärirajoille uuvuttava työtaakka luo turvallisen kuvan kenties päättäjille pöytiensä takana, mutta synnyttäjät ja kätilöt lienevät eri mieltä.

Ei ole yhdentekevää, missä ja miten otamme vastaan lapsemme. Onnellinen perhetapahtuma on sitä onnellisempi, mitä enemmän se on perheen näköinen tapahtuma.

Hanna Hirvonen
hanna.hirvonen@nic.fi