|
Hyvä Syntymä
Suloinen, untuvainen vastasyntynyt. 10 Apgar-pistettä. Hymyilevä äiti pitsiaamutakissaan. Ponnistusvaihe kesti vain kymmenen minuuttia. Kukkia, korusähkeitä, onnesta ja ylpeydestä pakahtuva isä. Meillä pärjättiin ilman ilokaasuakin.
Viereisessä vuoteessa kyyneliään nielee "huonon" syntymän kohdannut äiti. Lapsi on lääketokkurassa, päässä on imukupin jättämä pahka, äidin rinnanpäät ovat rikki ja maidontuloa käydään päivittäin epäilemässä asiantuntijajoukoin. Äidin episiotomian tikit ovat tulehtuneet sielun haavoista puhumattakaan. Tälle äidille ei Hyvästä Syntymästä puhuta. Hänelle vakuutellaan, miten tärkeää on pääasia: se, että lapsi on terve. Reipastuhan, ole kiitollinen. Suotta sitä nyt on enää menneitä murehtia. Ehkäpä ensi kerralla suoriudut paremmin.
Tikattu ja tukahdutettu äiti ei tiedä, että "huono" syntymä voi iskeä myös täydelliseen pitsiäitiin, jonka synnytyskertomuksessa ei ole ensimmäistäkään ongelmaa. Huono kokemus ei tarvitse vakavia lääketieteellisiä kriisitilanteita. Itsemääräämisoikeuden, rohkaisun ja inhimillisen tuen puute aiheuttavat jo vakavia henkisiä vaurioita. Joskus turhaa kärsimystä tuottavat välinpitämättömyys ja suoranainen julmuus, töykeät sanat ja kiireiset, kovat kädet.
Hyvä syntymä ei ole arvio äidin "onnistumisesta" tai sairaalan tehokkuudesta, ei edes lapsen terveydentilasta. Syntymä on ainutkertainen, jokaisella lapsella oma, joka kerran äidille uusi ja unohtumaton. Hyvä syntymä ei tarvitse ongelmatonta synnytyksen kulkua. Jopa elämän iskiessä raskaimmalla aseellaan, lapsen menehtyessä vanhempien yhtenä lohdun rahtusena voi olla hyvän syntymän muisto.
Hyvästä syntymästä voi ja täytyisikin puhua juuri sille itkuaan nielevälle äidille, joka tuntee itsensä ja synnytyksensä todelliseksi pohjanoteeraukseksi. Hyvän syntymän kokemus on hänenkin oikeutensa - juuri tämä kokemus, ei maton alle lakaistuna, sitä "parempaa suoriutumista" odotellessa. Tuettuna ja hyväksyttynä äiti voi kääntää huononkin synnytyskokemuksen voimavarakseen. Synnytyskokemuksesta voi löytää vaikkapa vain yhden ohikiitävän hetken, joka kantaa äidin kaiken muun yli.
Hyvä syntymä muodostaa äidin haaveista ja todellisuudesta solmukohtia. Nämä solmut voivat aluksi vaikuttaa sekavalta vyyhdeltä, mutta läpi elämisen ja työstämisen kautta solmusekamelskasta muotoutuu kuin turvaverkko, jonka varassa äitiyden on hyvä alkaa.
Aktiivinen Synnytys ry ei vaadi äitejä synnyttämään "hyvin". Hyvän syntymän vaatimus kohdistuu synnytysten hoidon ammattilaisiin, äitiyshuoltoon, koko yhteiskunnan arvoasetteluun. Työ hyvän syntymän puolesta on työtä paitsi vauvamyönteisyyden myös naisen valinnanvapauden, rohkaisun, tuen ja valmentautumismahdollisuuksien puolesta. Aktiivinen Synnytys pyrkii vaikuttamaan siihen, että jokaisella äidiksi tulevalla saisi olla haaveita, tietoa ja mahdollisuuksia kokea juuri hänelle sopiva tapa synnyttää - tai vaikka jälkikäteen kääntää "huono" syntymä hyväksi. Yhdistyksemme on foorumi, jossa naiset voivat vaihtaa kokemuksiaan ja tukea toisiaan, käydä vuorovaikutusta äitiyshuollon kanssa ja kehittää synnytyskulttuuria kohti yhä parempaa syntymää.
Hanna Hirvonen
|