Synnytyksen elämysmatkailijat - pieni mutta äänekäs joukko

Viime vuodenvaihteessa käsiteltiin lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimissa raskauden ja synnytyksen teemaa. Koska "keskustelua synnytysten hoidosta on hyvä jatkaa, vaikka todennäköisesti synnytyslääkärit eivät siihen keskusteluun ehdi kovinkaan paljon mukaan synnytyksiä hoitaessaan" (Ekblad1999) on keskustelulle ainakin lehtemme kautta tilaisuus jäädä eloon.

Dosentti, erikoislääkäri Ulla Ekblad TYKS:n naistenklinikasta toi näkökohtiaan esille kirjoituksessaan "Räätälöity synnytys - tasapainoilua äidin elämysten ja sikiön hyvinvoinnin välillä". Suhtautuminen synnytykseen vaihtelee. Kun joku toivoo lempeää ja luonnonmukaista synnytystä toinen haluaa taata vastasyntyneen terveyden ja välttää synnytyskipua vaatimalla keisarileikkausta ilman lääketieteellistä perustetta. Erityisesti Ekblad kritisoi kirjoituksessaan "pientä, mutta sitäkin äänekkäämpää synnyttäjäryhmää, joka on ryhtynyt vaatimaan yhä "kodinomaisempia" synnytyksiä, jopa kotisynnytyksiä, vesisynnytyksiä ja kaikkien invasiivisten toimenpiteiden kuten sikiön sähköisen valvonnan ja lääketieteellisen kivunlievennyksen poistamista synnytyssaleista. Ääritapauksissa sisätutkimustakaan ei saisi tehdä." (Ekblad 1998)

Ekbladin tulkinnan mukaan vesisynnytys lisää äidin ja vauvan tulehdusriskiä. Hän ehdottaa, että "perusteltaessa vesisynnytyksen vaaroja, voisi äideille kertoa, että nisäkkäistä vain virtahepo, valas ja delfiini synnyttävät veteen" - nekin ilman vaihtoehtoa.

Dosentti, osastonylilääkäri Eeva-Marja Rutanen sekä professori, ylilääkäri Olavi Ylikorkala HYKS:n naistenklinikasta kantavat niin ikään kortensa kekoon kirjoittamalla obstetriikan hyvistä saavutuksista Suomessa (Rutanen, Ylikorkala 1998). "Kun kehitysmaissa äiti, sikiö ja vastasyntynyt taistelevat - usein huonosti menestyen - hengestään ja terveydestään, meillä lasta odottava perhe suunnittelee synnytyksestä "elämysmatkaa" ja näyttää joskus täysin unohtavan, että synnytykseen liittyy edelleen sekä äitiin, sikiöön ja vastasyntyneeseen kohdistuvia vakavia terveysriskejä". Äidin ja perheen toivomuksia tulee heidän mukaansa kyllä kunnioittaa, mutta synnytyslääkärin on viime kädessä uskallettava asettaa rajat "elämysmetsästyksessä" koska hänellä on kokonaisvastuu synnytyksessä.

Näistä ja vähän muistakin kirjoituksista "aktivoituivat juuri siinä nimetyt tahot eli elämyksellisiä synnytyksiä haluavat"(Ekblad 1999). Hanna Hirvonen, viiden lapsen äiti (Hirvonen 1999), muistutti, että äidin elämysten ja lapsen turvallisuuden välillä ei tarvitse "tasapainoilla", sillä ne eivät ole toistensa vastakohtia. Elämys ei sulje pois turvallisuutta, vaan päinvastoin edistää kivun siedolle ja synnytyksen etenemiselle suotuisaa hormonitoimintaa. Kuoleman ja lapsen menettämisen pelko ei ole synnyttäjälle otollinen mielentila. Kun äiti saa synnyttäessään olla oma itsensä ja turvautua hänelle tärkeisiin keinoihin selviytyä, autetaan samalla ehkäisemään synnyttäjän stressiä. Tämä puolestaan helpottaa sikiön hapensaantia.

Vesisynnytykseen laajasti perehtyneenä, aiheesta kirjan kirjoittaneena Hirvonen ihmettelee myös Ekbladin intoa nähdä vesisynnytys erityisen vaarallisena synnytystapana. Tutkimukset eivät puolla tätä näkemystä. Eivät edes Ekbladin itsensä esimerkkeinä mainitsemat tutkimukset! Suomalaisessa vesisynnytystutkimuksessa tulehduksia esiintyi vain vertailuryhmässä - ei vesisynnytysten yhteydessä. (Kuusela ym. 1996) Toisessa Ekbladin kirjoituksessaan mainitsemassa tutkimuksessa tutkijat totesivat, että vesi ei lisännyt äidin tai lapsen infektioriskiä synnytystä edeltävän sikiökalvojen puhkeamisen jälkeenkään. (Eriksson ym. 1996)

Toinen kirjoituksista "aktivoitunut taho", erikoislääkäri Aila Miettinen kysyy kannanotossaan "liekö väärinkäsitys vai pyrkimys leimata kodinomaisten tai kotisynnytysten vaatijat vastuuttomiksi "sikiön valvonnasta kieltäytyjiksi?" Tosiasiassa koti- ja luonnonmukaisissa synnytyksissä synnytyksen edistymistä sekä äidin ja lapsen hyvinvointia seurataan tarkasti koko ajan, mutta synnytyksen kulkuun, lääkityksiin ja puudutuksiin turvaudutaan vasta pakottavissa tilanteissa oikaisee Aila Miettinen. (Miettinen 1999)

Miettinen kommentoi myös dosentti, OYS:n anestesiaklinikan ylilääkäri Seppo Alahuhdan synnytyskivun lääkitystä käsittelevää kirjoitusta (Alahuhta1998). Synnytyskivulla ei Alahuhdan tulkinnan mukaan ole muuta merkitystä kuin viestiä synnytyksen alkamisesta. Se tuottaa synnyttäjälle turhaa kärsimystä ja sillä on myös monia haitallisia vaikutuksia. Vaikkakaan ideaalista synnytyskivun lievitysmuotoa ei ole on puudutuksia ja opioideja (ooppiumin sukuisia voimakkaita kipulääkkeitä) yhdistelemällä Alahuhdan mukaan mahdollista tarjota jokaiselle synnyttäjälle yksilöllinen kivunlievitys.

Miettinen muistuttaa, että synnytyskipu ei ole yksinomaan farmakologinen ja lääketieteellinen ongelma vaan mitä suurimmassa määrin elimistön luonnonmukainen ja fysiologinen reaktio synnytystyöhön. Se aikaansaa endorfiinituotannon, joka auttaa synnyttäjää jaksamaan sekä kohtaamaan vastasyntyneen sekä tuomaan tyytyväisyyden kokemusta. Synnytyskipu pitää myös synnyttäjän liikkeellä, mikä on erittäin hyvä asia synnytyksen edistymisen, äidin hengityksen ja verenkierron kannalta. Puudutettu synnyttäjä jää paitsi näiltä kivun myönteisiltä vaikutuksilta. Ns. normaaleissa synnytyksissä jokainen puudutuksen aiheuttama hengityslama, sikiön sykkeen hidastuminen, ponnistusvaiheen pidentyminen tai ulosauttotoimenpide ovat merkittäviä haittoja. Ennen kuin puhutaan turvallisesta teknologisesta kivunlievityksestä ja ennen kuin sen laajaan käyttöön ryhdytään, olisi tehtävä tutkimus, jossa verrattaisiin puudutettujen ja puuduttamattomien synnyttäjien riskejä, ehdottaa Miettinen. On uskomatonta, että synnytysanalgesiaa työkseen tutkiva ja markkinoiva ei sitä itse ymmärrä ehdottaa!

Duodecimin kirjoittelua seuranneena ihmettelen Ekbladin, Ylikorkalan, Rutasen ja Alahuhdan penseää suhtautumista luonnonmukaista, fysiologista synnyttämistä kohtaan. He kaikki ovat arvostettuja asiantuntijalääkäreitä, joilla kokemusta ja tietoa synnytyksistä varmasti riittää. Rutiininomaisesti käytettyjen lääkkeiden ja toimenpiteiden haittavaikutukset ovat luultavimmin heidän kaikkien tiedossa. Mistä kumpuaa heidän vähäinen kiinnostuksensa ja syvä epäluottamuksensa naisen omaan, fysiologiseen, anatomiseen ja psykologiseen kykyyn ja valmiuteen synnyttää? Yhä tehokkaammat lääkkeet ja laitteet ymmärrettävästikin kiinnostavat lääketieteen edustajia. Mutta kuka uskaltaa enää olla kiinnostunut siitä, mitä naisessa tapahtuu normaalisti etenevässä synnytyksessä ja luottaa siihen? Kohta ei edes synnyttäjä itse - niin selkeästi ovat synnytysoppineet moisen tässäkin keskustelussa tuominneet epäilyttäväksi "elämysmatkailuksi".

Normaalisti ja fysiologisesti etenevä synnytys on kuitenkin synnyttämisen kulmakivi. Se neuvoo, miten synnyttäjä sen parhaiten pitääkin sellaisena ja miten häntä siinä voidaan tukea. Ketä hyödyttää sen katoaminen ihmisten kokemuspiiristä turhana, jopa haitallisena ilmiönä? Kuka kantaa vastuun ja kuka seuraukset synnytyksen yhä kiihtyvästä teknistymisestä?

Mielestäni asiantuntijalääkäreiden moraalinen velvollisuus olisi tukea ja rohkaista elämystä etsiviä synnyttäjiä. He ovat valmiita kokemaan synnytyksen omassa itsessään sellaisena kuin se on - osana elämää. He luottavat omaan, naisen kykyynsä kantaa, synnyttää ja hoivata vastasyntynyttään. Tässä ajassa tämä luottamus on erityisen kunnioitettavaa! Ilkeilevän asenteellisuuden asiantuntijalääkärit voisivat ennemminkin pyytää näiltä naisilta apua, vaikkapa synnytyspeloista kärsivien naisten auttajina. Onhan esimerkki tunnetusti hyvä opettaja.

Vihjailut pahimman luokan elämysmetsästäjien, kotona synnyttävien vastuuttomuudesta (ja kiittämättömyydestä) eivät saa vastakaikua ainakaan STAKES:n tutkijalääkärin Kirsi Viisaiselta. Kotisynnytystä käsittelevää tutkimusta varten haastatellut synnyttäjät eivät suinkaan olleet tehneet päätöstä kotisynnytyksestä hetken mielijohteesta vaan turvallisuutta ja riskejä tuovat tekijät olivat tarkkaan harkittuja. Suomessa on liian vähän kotisynnytyksiä, jotta niiden turvallisuudesta voitaisiin tehdä luotettavia johtopäätöksiä. Kansainvälisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan tule esille merkittäviä kuolleisuuseroja. (Viisainen 1999)

Synnyttämisen tuska ja riemu - naisen valinnanvapaus -symposiumissa Helsingissä kesällä 1999 Beverly Beech, englantilaisen AIMS -järjestön puheenjohtaja toi esille professori Geoffrey Chamberlainin, kotisynnytyksiä koskeneen kyselyn tulokset v. 1997 Kuninkaallisen Lääketieteen Seurassa. Hän tutki alhaisen riskin naisia, jotka olivat synnyttäneet joko sairaalassa tai kotona ja joiden raskaus oli kestänyt vähintään 37 viikkoa. Tutkimuksesta ilmeni, että sairaalassa synnyttäneillä oli

• kaksi kertaa enemmän keisarileikkauksia
• kaksi kertaa enemmän imukuppi- tai pihtisynnytyksiä

kuin kotona synnyttäneillä. Vain 8 % kotona synnyttäneistä turvautui petidiiniin (voimakas kipulääke), sairaalassa 30%. Kotona syntyneistä lapsista 13 % tarvitsi elvytystä, sairaalassa 28%. Muita eroavaisuuksia ryhmien välillä ei ilmennyt.

"Älä epäilekään etteikö pieni, ajatteleva ja asialleen omistautunut joukko ihmisiä voisi muuttaa maailmaa. Se on todellakin ainut tapa, jolla maailma koskaan on muuttunut." - Margaret Mead

Anna-Mari Sutela-Tervonen

U Ekblad. "Räätälöity synnytys" - tasapainoilua äidin elämysten ja sikiön hyvinvoinnin välillä. Duodecim 1998;114:2215 -7

U Ekblad. Edellisen johdosta. Duodecim 1999; 115:341

Rutanen E-M, Ylikorkala O. Raskaus ja synnytys Suomessa - onko valtakunnassa kaikki hyvin? Duodecim 1998,114:2209

Hirvonen H. Äidin elämyskö vaarantaa lapsen hyvinvoinnin? Duodecim 1999;115:339

Erikson M, Landfors L, Mattson L-Å, Fall O. Warm tub bathing during labor. A study of 1385 women with prelabor rupture of membranes after 34 weeks of gestation. Acta Obstet Gynecol Scand 1996; 75; 624

Kuusela p, Koivisto A-M, Heinonen P K. Lämmin kylpy synnytyksen avautumisvaiheessa. Suom Lääkäril 1998; 53; 1217-21

Miettinen A. "Räätälöidystä synnytyksestä" ja synnytyskivusta. Duodecim 1999; 115: 340

Alahuhta S. Synnytysanalgesia. Duodecim 1998;114(16):1581

Kirsi Viisainen, Helsingin seudun kesäyliopiston, Kätilöliiton ja STAKES:n järjestämä Synnyttämisen tuska ja riemu - naisen valinnanvapaus - symposium Helsingissä 11.-12.6.1999