Milloin väliliha on leikattava?

Välilihan leikkaus eli episiotomia on kirurginen toimenpide, joka tehdään synnytyksen aikana juuri ennen lapsen pään syntymistä. Välilihan leikkaus otettiin käyttöön vuonna 1742 Englannissa, jolloin sitä käytettiin vain hätätapauksissa. Episiotomioiden määrä on noussut huimasti viime vuosina ja toimenpiteestä on tullut lähes rutiininomainen erityisesti maissa, joissa synnytysteknologiaa käytetään paljon. Suomen sairaaloissa tehdään episiotomioita 6-60 prosentissa synnytyksistä.

Episiotomioiden määrä prosentteina synnytyksistä

• Alankomaat 8%
• Yhdysvallat 62,5%
• Belgia 28,4%
• Ranska 18,2%
• Unkari n. 100%

(AIMS Journal 1995, vol 7, nro 2)

Väliliha, emättimen ja peräaukon välinen alue, koostuu kolmesta vahvasta lihaskerroksesta, jotka muodostavat ikään kuin kahdeksikon emättimen, virtsaputken sunn ja peräaukon ympärille. Nämä lantionpohjan lihakset säätelevät virtsaamista ja ulostamista sekä vaikuttavat seksuaalisiin tuntemuksiin.

Synnytyksen toisen vaiheen, eli ponnistusvaiheen aikana lantionpohjan lihakset avustavat lapsen pään etenemistä synnytyskanavassa ja antavat venyessään lapsen päälle tilaa syntyä. Jos lihakset ja iho eivät pääse venymään, syntyy repeämiä.

Repeämät jaetaan kolmeen asteeseen: I asteen repeämässä vain iho repeää; II asteen repeämässä iho ja osa alla olevasta lihaskudoksesta repeää; III asteen repeämässä iho ja lihakset repeävät peräaukkoon asti.

Kolmannen asteen repeämät syntyvät usein tilanteissa, joissa sikiö on perätilassa, synnyttäjällä on tavallista kireämmät kudokset, synnytyksessä käytetään imukuppia tai jos synnytyksen hoitajalla on puutteelliset tiedot/taidot.

Kuitenkaan tutkimuksissa ei ole voitu osoittaa kolmannen asteen repeämien olevan sen yleisempiä leikkaamattomissa synnytyksissä kuin leikatuissakaan. Episiotomia ei suojaa repeämältä: leikkaushaavakin voi revetä lisää.

Tutkimuksissa ei ole voitu löytää hyötyä episiotomian käytöstä.

Ei ole näyttöä siitä, että ponnistusvaihetta pitäisi nopeuttaa episiotomialla, jos äidin ja lapsen voinnissa ei ole mitään huomioitavaa. Episiotomian ei ole myöskään todettu ehkäisevän lapsen päähän kohdistuneita vammoja.

Mitkään tutkimustulokset eivät tue tätä olettamusta. Verenvuoto lisääntyy usein ja kudokset voivat olla hyvin turvoksissa saksien ja puudutuksen jäljiltä.

Monet naiset kokevat, että heidän sukupuolielimiään on silvottu episiotomian yhteydessä. Tämä voi vaikeuttaa varhaista vuorovaikutusta lapsen kanssa. Kipu yhdynnässä on tavallisempaa välilihan leikkauksen kuin repeämän jälkeen.

Vaginan anatomiset muutokset, jotka voivat johtua haavan löysästä, kireästä tai vinosta ompelusta. Näistä muutoksista raportoitiin eräässä tutkimuksessa 50 prosentissa episiotomiatapauksista.

Verenhukka, josta kärsi 10 prosenttia leikatuista naisista.

Leikkaushaavan kipu oli ongelmana 60 prosentilla. 85 prosenttia tarvitsi kipulääkettä haavan kipuihin.

Yhdyntäkipu vaivasi ensimmäisen kuuden viikon ajan melkein kahta kolmesta naisesta, jolle oli tehty episiotomia. Neljännes kärsi jatkuvasta yhdyntäkivusta kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Toisessa tutkimuksessa episiotomian kokeneista 9 prosenttia ja repeämän saaneista 1 prosenttia kärsi yhdyntäkivuista.

Infektiot kuuluvat myös episiotomian riskeihin. Erään tutkimuksen mukaan infektiot ja pitkä paranemisprosessi olivat merkittävästi yleisempää episiotomiahaavoissa kuin repeämissä.

Raskaudenaikainen lantionpohjan lihasten harjoittelu voi lisätä oman kehon tuntemusta ja kontrollia. Välilihan alueen hieronta kannattaa aloittaa noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Hierontaöljynä voi käyttää esimerkiksi manteli- tai oliiviöljyä.

Monessa sairaalassa ponnistusvaiheelle asetetaan aikaraja ja synnyttäjää kehotetaan pidättämään hengitystä ja ponnistamaan mahdollisimman pitkään supistuksen aikana. Tämä lisää repeämiä ja episiotomian tarvetta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kova ponnistaminen ja hengityksen pidättäminen aiheuttaa sikiölle hapenpuutetta ja alhaisempia kuntopisteitä.

Äidin on saatava ponnistaa omassa rytmissä, kehoaan kuunnellen. Jos äitiä ponnistutetaan, repeämät ovat todennäköisempiä. On tärkeää, että synnyttäjä saa itse valita ponnistusasentonsa. Jos nainen on selällään tai puoli-istuvassa asennossa lapsen pää painaa suoraan välilihaa ja estää venymisen. Tällöin vakavan repeämän tai välilihan leikkauksen riski kasvaa.

Henkilökunnan tulee osata menetelmiä, joilla välilihan alueen kudoksia voidaan auttaa venymään. Veden käyttö synnytyksen aikana tai lämmin kääre välilihan alueella supistusten välillä vähentää leikkaamisen tarvetta ja repeämiä.

Episiotomia on tietyissä tilanteissa oikeutettu ja välttämätön: jos äidin tai lapsen vointi huononee tai välilihan alue ei selvästi jousta pitkästä ponnistusvaiheesta huolimatta. Äidin ja lapsen turvallisuus on tärkeintä, mutta välilihan leikkaaminen ei saa olla rutiininomaista vaan tarkkaan harkittu kirurginen toimenpide.

Kätilö Caroline Flint kirjoittaa kirjassaan Sensitive Midwifery: "Aina ei voida välttyä repeämältä, mutta välilihan leikkaus on melkein aina vältettävissä. Tärkeä sääntö on: jos lapsi voi hyvin - odota, sitten taas odota, ja sitten odota vielä vähän."

Patricia Siljama

AIMS Journal Summer 1995, vol 7 nro 2

Balaskas J. New Active Birth

Balaskas J. - Gordon Y. 1987 The Encyclopedia of Pregnancy and Birth

Claxton R. - Hoare S. How to Avoid An Episiotomy

Enkin - Keirse - Chalmers 1992 A Guide to Effective Care in Pregnancy and Childbirth

Flint C. Sensitive Midwifery

Inch S: 1982 Birthrights

Sweet B. Mayes Midwifery

NCT Information Sheet 1990. Episiotomy and Care of the Perineum