doulalista
KOKO MAA:
_________________________________________
HELSINKI
Heidi Waltari
Olen päälle kolmekymppinen äiti pääkaupunkiseudulta. Perheeseeni kuuluvat aviomies sekä -06, -07 ja -09 syntyneet lapset.
Doulan työssä minulle on tärkeää synnyttäjän ja tämän koko perheen tukena oleminen kunkin synnyttäjän yksilöllisiä tarpeita ja valintoja kunnioittaen. Uskon, että parhaimmillaan doulan läsnäolo vahvistaa ja voimaannuttaa koko perhettä sekä lisää synnyttäjän luottamusta itseensä ja omiin voimavaroihinsa - niin raskauden ja synnytyksen aikana kuin sen jälkeenkin.
sposti heidi.waltari [at] iki.fi
Veera Gindonis
Esikoisen syntymässä tukihenkilönä oli mieheni, toisen lapsemme synnytin doulan tukemana. Jos vielä saamme lapsia, haluan synnytykseen ehdottomasti mukaan sekä mieheni että doulan.
Tiedän kokemuksesta, että nainen pystyy oikein tuettuna itse auttamaan itseään kohti hyvää synnytyskokemusta. Uskon doulan läsnäolon hyödyllisyyteen riippumatta kivunlievityksen menetelmästä synnytyksessä: tärkeintä on synnyttäjän toiveiden kunnioittaminen. Toivon, että doulat juurtuvat osaksi suomalaista synnytyskulttuuria.
lisää minusta: www.doula.fi/doulaveera
sposti: veera [at] doula.fi
Piia Jokela
Minun ainutlaatuinen synnytyskokemukseni oli pehmeä, vavahduttava, järisyttävä ja hyvä. Kuitenkin, jos minulla olisi ollut puolisoni lisäksi myös doula mukana, uskon, että kokemukseni olisi ollut eri tavalla myös voimaannuttava ja eheyttävä. Doulan ammattitaitoa on poistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvää pelkoa ja epävarmuutta ja lisätä luottamusta pariskunnan omiin voimavaroihin synnyttää ja olla vanhempi. Erityisesti haluaisin rohkaista ensisynnyttäjiä pyytämään doulan mukaan synnytykseen. Toivon, että jo ensimmäinen synnytys voisi olla perheelle voimauttava kokemus!
lisää minusta: www.doula.fi/doulapiia
sposti: piia [at] doula.fi
Riitta Jääskeläinen
Minut ajaa synnyttävien naisten pariin synnytyksen mystisyys. Oma lapseni on tuonut tämän intohimon elämääni raskauden ja synnytyksen myötä. Tähän mennessä se on elämässäni näkynyt kotisynnytyksenä, kätilökoulutuksen aloittamisena ja doulatoimintaan intoutumisena.
Doulana haluan olla se äidin palvelija, joka kuuntelee ja on läsnä. Autan äitiä raskausaikana pohtimaan ja tunnustelemaan omia voimavaroja ja toiveita. Synnytyksen aikana olen sitten mukana luomassa hetkeen rauhaa ja turvallisuutta niiden äidin toiveiden kautta.
Synnyttävää naista seuratessa huomaa ne universaalit vihjeet, jotka kertovat synnytyksen etenemisestä, ja sitten kuitenkin jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen. Minulle jokainen synnyttäjä valottaa hiukan synnytyksen mysteeriä ja saa uteliaisuuteni kasvamaan. Mitä vielä tulenkaan oppimaan?
Doulan ja äidin suhde on vastavuoroista; doula tukee äidin luottamusta itseensä ja kykyynsä synnyttää ja samalla äiti lisää doulan luottamusta naiseuteen ja kaikkien naisten tietoon ja taitoon synnyttää. Doulaaminen on valtavan antoisaa!
sposti: jaaskelainenr [at] gmail.com
______________________________________
IMATRA, LAPPENRANTA, LAHTI
Sara Koho
Olen toiminut akt. synnytys kouluttajana noin. 8 vuoden ajan, vuosina 1995-2010. Itselläni on 4 lasta (1987-1999), joista kaksi olen synnyttänyt kotona. Olen perehtynyt synnytys rentoutukseen. Työssäni autan naisia purkamaan kielteiset synnytyskokemukset ja pelot pois mielikuvarentoutuksen avulla sekä vahvistamaan myönteiset kokemukset sekä hyödyntämään omat sisäiset voimavarat. Tarjoan myös klassista homeopatiaa asiakkailleni raskauden ajan vaivoihin sekä synnytykseen tueksi. Olen ollut mukana sekä koti-, että sairaala synnytyksissä äidin ja/tai vanhempien tukena.
gsm 0400-847556
sposti sara.koho at co-rento.com
internet www.co-rento.com
_________________________________________
JYVÄSKYLÄ
Mervi Lehto
Olen keskisuomalainen kolmen lapsen äiti, "arki"koulutukseltani sairaanhoitaja. Olen saanut doulakoulutuksen Tampereella vuonna 2005 ja toiminut doulana Jyväskylässä vuodesta 2006. Doulakeikkoja on kertynyt reilusti toistakymmentä. Olen aktiivisen synnytyksen kannattaja mutta doulana toimin aina äidin omien toiveiden pohjalta, olivat toiveet sitten "pyydäthän minulle epiduraalin heti ovelta"- tai "neuvothan miten voisin tulla toimeen kivun kanssa luonnonmukaisesti" -tyylisiä. Tavoitteena on joka kerta yksilöllinen, juuri tälle synnyttävälle naiselle paras mahdollinen synnytyskokemus! :)
gsm 0503433925
sposti mervi.lehto [at] gmail.com
____________________________________________________
LAPUA, SEINÄJOKI, VAASA, (KOKKOLA)
Nina Ventola
Ajatus doulaksi ryhtymisestä on aina kiehtonut minua. Tähän asti asiaa on jarruttanut 8v putki vauvoja ja pieniä lapsia. Nyt on nuorimmainen 10kk ja ajattelin, että voisin alkaa laittaa ajatusta toteutukseen. Itselläni on takana 4 synnytystä, eka 2002 joka oli ns. tavallinen sairaalasynnytys epiduraaleineen, oksitosiinitippoineen ja episiotomineen. Synnytyksestä sain kimmokkeen hakea jotain muuta tapaa synnyttää ja kolme viimeistä lasta ovatkin syntyneet omaan tahtiinsa ilman lääkkeitä ja muuta puuttumista synnytyksen kulkuun.
AkSyn toiminnassa olemme Katri Pääkkö-Matilaisen kanssa vetäneet Seinäjoen keskusteluiltoja sen ajan kun ne ovat toimineet.
Asun Lapualla ja olen valmis toimimaan ainakin Seinäjoella ja tarpeen ja mahdollisuuksieni mukaan Vaasassa, ehkä jopa Kokkolassakin asti jonne on tosin jo 1½h ajomatka.
gsm 0445277443
sposti nina [at] ventola.fi
____________________________________________________
TAMPEREEN SEUTU
Hanna Hirvonen
Olen 6 lapsen äiti, hevostalliyrittäjä ja tietokirjailija. Toimin useita vuosia Aktiivinen synnytys ry:n luottamustehtävissä ja olin perustamassa Tampereen seudun vauvaperheille itseohjautuvaa toimintakeskusta, Tampereen Napapiiriä. Synnytysvalmentajana ja doulana olen toiminut yli 15 vuotta. Doulailen TAYSissa ja Vammalassa sekä kotisynnytyksissä Tampereen seudulla (edellyttäen että kotisynnytyksiä hoitaa kätilö).
Hyvä syntymä on sydäntäni lähellä. Jokaisella vauvalla on oikeus onnelliseen äitiin, joka on saanut kokea valintojensa kunnioitusta. Inhimillisen tuen merkitystä synnytyksessä ei voi liikaa korostaa.
Julkaisemiani kirjoja: Vesi kannattaa – vesi raskauden ja synnytyksen helpottajana (Kirjayhtymä 1998), Isä syntymässä (Tammi 2002), Mitäs me sovittiin? (Otava 2004)
sposti hanna.hirvonen [at] nic.fi
Terhi Nummi
Olen 30-vuotias kolmen lapsen äiti Tampereelta. Toisen lapseni syntymän myötä löysin aivan uuden synnytysmaailman, joka vei minut täysin mennessään. Olen siitä lähtien mm. pitänyt synnytys-blogeja, järjestänyt raskaana oleville ja synnyttäneille erilaisia kursseja ja tapahtumia, osallistunut erilaisille doula-kursseille ja saanut toimia doulana.
Synnyttäjillä ja heidän perheillään on erilaisia tarpeita ja toiveita, joiden täyttymiseen doulan antamalla tuella voi olla suuri merkitys. Uskon, että synnytys voi olla upea ja voimaannuttava kokemus ihan jokaiselle perheelle oli synnytystapa tai -paikka mikä tahansa.
lisää minusta: www.ilonpesa.fi
sposti terhinummi [at] ilonpesa.fi
gsm 050-5350952
____________________________________________________
PORIN SEUTU
Elisa Leppäkorpi
Kiinnostuin doulana toimimisesta toisen lapseni syntymän jälkeen, jolloin kävin ensimmäisen doulakurssin Englannissa. Huomasin, että tämä aihe on sydäntäni lähellä, tätä haluan tehdä. Oman lapsen syntymä on suuri hetki naisen elämässä ja merkittävä tapahtuma perheen kannalta. Moni asia vaikuttaa siihen, millaiseksi tämä tapahtuma muodostuu ja millainen muisto siitä jää. Haluan tehdä voitavani, jotta synnyttäjillä olisi mahdollisuudet mahdollisimman hyvään synnytykseen, niin kokemuksena kuin turvallisuuden kannaltakin.
Olen saanut kokea itse kolme erilaista synnytyskokemusta. On lääkkeellinen (vauhditettu ja puudutettu) synnytys sairaalassa, haastava synnytys kotona ja upea kotisynnytys. Näistä jokainen on antanut minulle paljon ymmärrystä synnytyksen ja synnytyskokemuksen monimuotoisuutta kohtaan. Toisaalta haasteista, toisaalta mahdollisuuksista. Millaista tukea sinä kaipaat?
lisää minusta: www.doulaelisa.net
sposti doulaelisan [at] gmail.com

