Historia
Aktiivisuus asenteena
Synnytyspöydiltä itsemääräämisoikeuteen
1980-luvulla kasvaneen kansainvälisen synnytysliikkeen vaatimuksena oli synnyttävän naisen itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen. Kritiikki kohdistui ennen kaikkea synnytysteknologiaan ja oli vähintään kohtuullista. Olihan alunperin kriisitilanteiden ratkaisemiseksi kehitettyjä tekniikoita alettu käyttää rutiininomaisesti myös normaaleissa synnytyksissä. Asiantuntijat eivät puolustelleet tätä teknistymistä ainoastaan lapsen turvallisuuden lisääntymisellä. Haluttiin myös helpottaa naisen tuskaa, sillä - kuten eräs kätilö asian minulle ilmaisi - "nykyajan nainen on niin degeneroitunut, ettei hän kestä normaalia synnytystä".

